Currently browsing tag

perustulo

Mölkky-peli

Leikkaushallitukselta ei kummoista perustuloa kannata odottaa

Hallituksen perustulokokeilun keskeisin tavoite on, että sen avulla ihmisten on helpompi ottaa vastaan sellaista työtä, josta saatu palkka ei riitä elämiseen. Eihän hallituksen perustulokokeilu voi olla vain uusi, pirtsakampi nimitys kuntouttavalle työtoiminnalle?

Muutamia pointteja perustulon kannattajille

Viime aikoina on ehkä vaalien läheisyyden ansiosta pulpahdellut pintaan vaatimus perustulosta ja etenkin vihreiden edustajat ovat vaalipaneeleissa ilmoittautuneet perustulon kannattajiksi. Minä lukeudun tähän joukkoon korkeintaan osittain ja monilla varauksilla. Syy on se, että kun nykyään puhutaan perustulosta, se voi tarkoittaa melkein mitä tahansa, ellei asiaa määritellä tarkemmin.

Onko perustulo yhteinen hiekkalaatikko?

Facebookissa levisi viime viikolla kuva, jossa perustuloa verrattiin hiekkalaatikkoon. Kaikki ovat siellä tasa-arvoisesti leikkimässä: niin työntekijät kuin työnantajatkin. Kysyin kuvan piirtäjältä, Anna …