Currently browsing tag

pääomavero

Suomi ei velkaannu silmittömästi

Tämä jatkuva valtion velkaantumisella pelottelu on minusta lähinnä populismia. Ei valtion velka ole mikään mörkö, jonka kasvua pitäisi pelätä. Meillä vain on vuosia puhuttu, että velan taso ja kasvuvauhti ovat kestämättömät. Vaikka katsottaisiin pelkästään velan tasoa, se on Suomessa EU:n keskitasoa, ja velkaa nopeammin kasvavat kuitenkin valtion varat.

Muutamia pointteja perustulon kannattajille

Viime aikoina on ehkä vaalien läheisyyden ansiosta pulpahdellut pintaan vaatimus perustulosta ja etenkin vihreiden edustajat ovat vaalipaneeleissa ilmoittautuneet perustulon kannattajiksi. Minä lukeudun tähän joukkoon korkeintaan osittain ja monilla varauksilla. Syy on se, että kun nykyään puhutaan perustulosta, se voi tarkoittaa melkein mitä tahansa, ellei asiaa määritellä tarkemmin.