Tarkastelussa toiveiden tynnyri: muutama ajatus hallitusohjelmasta

Hallitusneuvottelijat ovat hikoilleet säätytalolla. Moni on tullut kysymään minulta: mitä mieltä olet? Ajattelin kirjoittaa vastauksen blogimuodossa.

Rinteen hallitus syntyy mielestäni monessa mielessä ristiriitaisessa tilanteessa.

Toisaalta edellinen hallitus oli huomattavan kehno ja ihmisten odotukset vaalituloksen jälkeen korkealla. Toisaalta se poliittinen suunnanmuutos, jota nyt tarvitaan, on valtavan suuri. Vastakkain on siis ihmisten toive saada poliittinen käänne aikaan, ja se kylmä tosielämä, joka vastaan iskee: eduskunnassa on vaalien jälkeenkin porvarienemmistö.

Olen ollut huomattavan tyytyväinen siihen, että Kokoomus jäi ulos hallitusneuvotteluista. Tärkeämpi kysymys on kuitenkin: pysyikö myös kokoomuslainen politiikka ulkona hallitusneuvotteluista? Kokoomus on vuosikymmenten aikana miehittänyt ministeriöt tehokkaasti, ja toisaalta Sipilän johtama Keskusta ei ole mikään alkiolainen pienen ihmisen asialla oleva puolue, vaan ajanut yrittäjien ja finanssikeinottelijoiden etua tiukasti ja kentän kritiikistä välittämättä. Hallitukseen tahtovasta RKP:stä se saa halutessaan hyvän liittolaisen.

Pääkysymys, joka tulisi asettaa, on mielestäni juuri tässä: miten syrjäytetään pitkään maata hallinnut porvarivalta?

Pääomien verotus säilyy ennallaan

Ja minun kirjoissani ykkösasia on, kiristyykö pääomien verotus? Pistetäänkö porvarit maksamaan? Vuodetun hallitusohjelmaluonnoksen perusteella tältä osin tulos jäi erittäin laihaksi. Kokoomuslainen linja jyräsi, eikä hallitusohjelmassa ole paljoakaan niistä pääomiin kohdistuvista veropoliittisista tavoitteista, joita SDP:llä ja Vasemmistoliitolla ohjelmissaan oli.

Julkisten menojen lisääminen olisi tarpeen, ja siksi tarvittaisiin menolisäyksille myös vakaa rahoituskeino. Ylivoimaisesti paras, vähiten köyhiä ja työssäkäyviä puraiseva, olisi pääomaverojen korotus. Ja korotusvaraa myös on: Suomessa on EU:n keskitasoa alhaisempi pääomiin kohdistuva verotus, ja euroissa verovaje on noin viisi miljardia.

Täystyrmäys tuli myös Vasemmistoliiton järkevälle vaatimukselle, että valtionomaisuutta ei saa myydä.

Tätä siis pidän kaikista tärkeimpänä kysymyksenä kun lähdetään arvioimaan, onko hallitusohjelma hyvä. Ottaako se niiltä, joilla on? Löytyykö paperista Robin Hoodin henkeä? Vai näkeekö jo kymmenen metrin päähän, ketkä ovat voittaneet neuvotteluissa tärkeät veropoliittiset väännöt?

Hyvää ohjelmassa on se, että Sipilän hallituksen verolinjasta on luovuttu: edellisen hallituksen ohjelmassahan todettiin suoraan, että veroaste ei saa nousta. Tämä johti massiivisiin julkisten palveluiden leikkauksiin. Tällä kertaa hallitus aikoo korottaa veroja hivenen, mutta korotukset ovat lähinnä köyhiin pahiten iskeviä kulutusveroja. Teollisuuden verotukia leikataan myös, ja tämä on nähdäkseni yksi parhaita kirjauksia ohjelmassa.

Hallitusohjelmassa julkisen talouden tasapainottamisen keskeisin keino on kuitenkin työllisyyden kohottaminen. Toisena tulee julkisten palveluiden ”tuottavuuden parantaminen”. Siis vanhat uusliberaalit keinot, jotka ovat tuttuja Sipilän ja monen aiemman hallituksen ohjelmista. Työllisyyden kohentaminen kuulostaa tietysti tavoitteena hyvältä, mutta ensisijainen mittari tähän on virallinen työllisyysaste. Sehän mittaa, kuinka moni 15-64 -vuotias on tehnyt tunnin töitä viikossa. Suomi nousuun! Vasemmistopuolueet ovat hallitusneuvotteluissa saaneet puhuttua porvareille sen verran järkeä, että tämän virallisen työllisyysasteen rinnalla käytetään myös muita tarkastelukeinoja siihen, onko työpaikkoja syntynyt.

Ja jos työllisyyttä haluttaisiin kohentaa, olisi tietysti paras ja suoraviivaisin keino, kun valtio perustaisi itse omaa tuotantoa ja uusia työpaikkoja. Näyttää kuitenkin, että työllisyyden kohentaminen tehdään taas kerran ”työttömyysturvan uudistuksella”, ja ehkäpä sitä valmistelemaan laitetaan sama kolmikantainen työryhmä, joka viimekin kaudella istui.

Vuodetussa luonnoksessa sitoudutaan Valtiovarainministeriöstä asetettavaan menokuriin. Nyt vain kuri on hieman höllempää. Sitaatti: ”Meno- ja veropäätökset mitoitetaan niin, että tavoitteena on, että normaalin kansainvälisen talouden tilanteessa julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023 ja julkisen velan suhde bkt:hen alenee.”

On siis selvää, miksi veronkorotukset jäivät vähäisiksi, ja valtion omaisuutta myydään: sitä edellyttää myyttinen ”talouden pitkän aikavälin kestävyys”. Hallitus kaavailee ohjelmassaan 730 miljoonan veronkorotuksia. Se on tietysti osittain järkevä päätös, vaikka iso osa korotuksesta onkin kulutusverojen nostoja. Veronkiertoa aiotaan suitsia, mutta siitä ei esitetä täsmällisiä lukuja. Summauksena voi siis todeta, että tässä veropaketissa rikkaat jätetään rauhaan. Noh, Sixpack-hallituksen kaudella säädettyä solidaarisuusveroa sentään jatketaan. Se vain ei kohdistu pääomiin, vaan suurimpiin palkkatuloihin, ja sellaisena sitä on helppo kiertää.

Nostan esiin vielä hauskan kuriositeetin. Hallitusneuvotteluissa väännettiin kättä ulkomaisten rahastojen ja yleishyödyllisten yhteisöjen osinkoverotuksesta. Siis siitä kuuluisasta ammattiliittojen verovapaudesta. SDP oli ohjelmissaan linjannut, että verovapaus poistetaan ja lätkäistään viiden prosentin lähdevero, mutta tästä nostivat elinkeinoelämän lobbarit niin karmivan metelin, että ohjelmassa on pelkästään kirjaus, että asiaa selvitetään.

Aion tulla joka mutkassa muistuttamaan kaikkia porvareita tästä: demarit olisivat halunneet poistaa ay-liikkeen verovapauden, mutta teidän kovan lobbaamisenne ansiosta se säilyi toistaiseksi. ”Onnittelut”!

Minusta tämä keskeisin osa hallitusneuvotteluista päättyi kuitenkin oikeiston murskavoittoon, eikä sitä hirveästi lohduta, että hallitus kaavailee tupakka- ja sokeriveroa. Tällaiset haittaverot ovat hyväksyttäviä, kun ne tekevät epäterveellisestä elämästä kalliimpaa. Silti ne iskevät suhteessa eniten juuri pienituloisiin, joiden tuloista suhteessa suurin osa menee päivittäiseen kulutukseen.

Hävittäjät hankitaan, Suomen puolueettomuutta ei edistetä

Toinen tärkeä mutta heikosti mennyt osuus hallitusneuvotteluissa on puolustuspolitiikka. Suomen suuntaa tulisi siinä kääntää merkittävästi: luopua Naton kanssa solmitusta isäntämaasopimuksesta, pistää stoppi ulkomaisille sotaharjoituksille Suomessa, luopua Nato-kumppanuudesta ja tietysti merkittävimpänä ottaa hävittäjähankinta uuteen harkintaan. Nyt hallitus on korvaamassa hornetit täysimääräisesti – eli noin 64 hävittäjää on tarkoitus ostaa. Lisäksi hallitusohjelmassa on merkintä taistelualusten hankkimisesta merivoimille.

Merkittävää on, että vaikka hallitusohjelmassa sitoudutaan talouskuriin, hävittäjähankintoja se ei koske. Miksi ainoa toimi, joka on irrotettu talouskurista on hävittäjähankinta?

Jos tällainen poikkeus tehdään, eikö se tulisi tehdä ympäristökriisin torjumiseksi? Se on vakavin ihmiskuntaa ja myös Suomea kohtaava uhka.

Ohjelmassa myös kuvataan selkeästi, miten Nato-kumppanuutta jatketaan, ja Ruotsin kanssa tehtävää puolustusyhteistyötä entisestään syvennetään. Nato-jäsenyydelle jätetään ovi auki, kuten monet aiemmatkin hallitukset ovat tehneet. Suomen puolueettomuus olisi nykyisessä tilanteessa tärkeää, mutta käytännön tekoja tähän suuntaan ei ohjelma lupaa, vaan puolustuspolitiikka säilyy ennallaan.

Ilmastotoimista puuttuu konkretia

Hallitusohjelman parhaita puolia on, että siinä suoraan todetaan ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisin olevan ihmiskunnan vakavimpia ongelmia. Ohjelmassa myös todetaan, että ilmaston lämpeneminen tulisi pysäyttää 1,5 asteeseen, kuten ilmastotieteilijät ovat esittäneet.

Ongelmaksi tässä tulee konkreettisten esitysten puute. Näen sieluni silmin, miten neuvotteluissa konkreettisista, tieteilijöiden ja mielenosoittajien vaatimista tavoitteista on lähdetty liikkeelle ja aloitettu kunnon tinkiminen.

Hyvää on tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä, samoin kuin energiantuotannon muutokset. Ympäristöliikkeen vaatimuksista ollaan kuitenkin kaukana. Esimerkiksi Hiilivapaa Suomi -kampanja vaati 65 prosentin päästövähennyksiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä, mutta ohjelmassa ei konkreettista lukua anneta.

Turpeen käyttö luvataan puolittaa vuoteen 2030 mennessä, kun taas ympäristöliike on Korvaamaton-kampanjassaan vaatinut turpeen käytön lopettamista vuoteen 2025 mennessä. Myöskään kivihiilestä luopumista ei tavoitella vuoteen 2025 mennessä, kuten samainen kampanja esittää.

Hallituksen ohjelmassa ei myöskään selkeästi sitouduta metsien hakkuiden vähentämiseen. Tämäkin vaatimus on laajasti ympäristöliikkeen jakama.

Vaikuttaa siltä, että Kepu on ollut terhakkana neuvotteluissa, eikä kaikkia vasemmistopuolueden neuvottelijoita ole lopulta kiinnostanut ympäristöasioiden konkretia.

Hallitusneuvottelut ovat rikki

Mikä on siis arvioni hallitusohjelmasta kokonaisuudessaan? Sellaista en esitä, koska en ole koko ohjelmaa lukenut – ja koska osin teksti on aika koukeroista, ja vaatisi selventämistä. Ne osat, joita vilkaisin, eivät kuitenkaan ole mikään toiveiden täyttymys.

Hallitusohjelmassa on hyviä kirjauksia, mutta monessa kohtaa ongelmana on konkretian puute. Monia asioita vain ”kehitetään”, ”edistetään” ja ”selvitetään”, kun ilmeisesti täsmällisemmästä kirjauksesta ei ole sopuun päästy. Tästä pääsen minua laajasti vaivanneeseen seikkaan.

Hallitusneuvottelut on käyty kokonaisuudessaan suljettujen ovien takana. Tuloksena on 135-sivuinen hallitusohjelma, johon puolueet piakkoin sitoutuvat, eikä suurimmalla osalla suomalaisista ole mitään tilaisuutta käydä julkista keskustelua ohjelman tavoitteiden laadusta. Vasemmistoliitto on ainoa, joka järjestää jäsenilleen äänestyksen aiheesta, ja ilmeisesti oletus on, että jäsenet kahlaavat parissa päivässä läpi 135 sivua poliittista jargonia ja tekevät sen jälkeen ota tai jätä -tyyppisen valinnan.

Muut puolueet eivät kysy jäseniltään mitään. Ilmeisesti ajatellaan, että nyt kun vaalit ovat takana ja äänesteleminen hoidettu, ihmiset jättävät politiikan ammattilaisten haltuun.

Enemmistöhallituksiin perustuva päätöksenteko tuottaa huomattavan epädemokraattista ja omituista jälkeä. Hallitusohjelmaan päätyy kirjauksia, joita äänestäjien enemmistö tuskin kannattaa – eikä välttämättä kannata edes neuvottelevia puolueita äänestäneiden enemmistö. Ja niiden kirjausten kanssa sitten seuraavat neljä vuotta eletään, ja jatkuvasti niihin kompastellaan.

Uskon, että tästäkin ohjelmasta olisi tullut paljon parempi, jos siitä olisi käyty avointa julkista keskustelua median välityksellä, ja eri lukujen kirjaukset olisivat politisoituneet.

Nyt tarvitaan kansalaisyhteiskuntaa

Olen itse ollut huolissani siitä, miten hiljaa kansalaisyhteiskunta on. Mitä me oikein odotamme? Ainoa, joka piti meteliä hallitusneuvottelujen aikana, oli Transnuorille oikeuksia vaatinut mielenosoitus viikko takaperin. Olin itsekin paikalla Helsingin Narinkkatorilla, ja arvostan nuorten rohkeutta! Juuri näin pitää toimia: vaatia omia oikeuksiaan ja pitää ääntä silloinkin, kun on saatu piirua paremman tuntuinen hallituspohja.

Nyt neuvoteltu hallitusohjelma tietää valtavasti työtä kansalaisyhteiskunnalle. Suurin osa järjestöjen ajamista tavoitteista on edelleen auki: hallitusohjelman kirjaukset ovat niin epämääräisiä, että monessa kohtaa on paha sanoa juuta tai jaata, millainen lopullinen päätös sen pohjalta syntyy.

Ja jos ohjelman mukainen hallitus muodostetaan, siitä tulee taatusti riitainen joukko. Itse en aio odotella, vaan jatkan toimintaa paremman maailman puolesta.

#nytonpakko, #nytjoskoskaan, #näytäluontosi, #korvaamaton, #vapaidenvaltakunta ja mitä näitä nyt oli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *