Presidentinvaalit ovat vasemmiston peili

Teen tunnustuksen: on ollut hankala orientoitua presidentinvaaleihin. Presidentti-instituutio on aina tuntunut vähän vanhentuneelta. Jos vertaa yhtä poliittista rakennetta toiseen: presidenttiä kansalaisaloitteeseen, on ainakin minun valintani selvä. Kansalaisaloite innostaa, ja niistä käytävät keskustelut ovat itselleni tärkeitä. Presidentti ei.

On ollut hankala orientoitua presidentinvaaleihin myös siksi, että oikeista asioista ei haluta käydä keskustelua. Jutut liikkuvat yleispätevyyksien tasolla, mikä kaikki hyödyttää presidentti Niinistöä.

Presidentinvaalien tilanne kuvastaa sitä umpikujaa, johon työväenliike ja vasemmisto on aatteellisesti ajautunut. On helppo vinoilla heille, jotka ovat ajautuneet Paavo Väyrysen kannattajaksi. Heitähän on arvatenkin kaikkien vasemmistopuolueiden väessä. Ellette usko, vilkaiskaa parin sosialidemokraatin perustamaa Vastavalkea.fi-sivustoa. Ei syy tilanteeseen kuitenkaan ole äärioikeistossa, ei porvarillisissa ehdokkaissa, eikä puolueiden kannattajakunnassakaan. Syy on meissä itsessämme.

Syy 1: Kyvyttömyys vastustaa uusliberalismia

Euroopan unionia vastustavat liikkeet eivät ole rakentuneet vasemmistolaiselle pohjalle. Tämä kuvastaa sitä heikkouden tilaa, johon työväenliike on ajautunut, ja sitä laajuutta, jolla uusliberalistinen politiikka on hiljaisesti hyväksytty ammattiyhdistysliikkeen johdossa sekä puolueissa. Suomessa kaikki parlamenttipuolueet ovat vuorollaan hyväksyneet uusliberalismin hallituksissa ollessaan, ja se heijastuu myös puolueiden EU-kantoihin. Kaikille on hankalaa käydä läpi konkreettisesti ne perusongelmat, jotka Euroopan Unionissa ovat.

Koska EU:ta vastustavat liikkeet eivät ole rakentuneet vasemmistolaiselle pohjalle, on niissä saanut kohtuuttoman laajan aseman oikeisto. Ja vieläpä kaikista taantumuksellisimmat oikeistosuunnat: konservatiivinen oikeisto. Heidän toimintansa kautta EU-kritiikki on typistynyt vain Brysselin direktiivien arvosteluksi ja rajojen yli liikkuvien osattomien ihmisten syyttelyksi. Ratkaisu EU:n ongelmiin on heidän puheissaan vain EU-ero, ilman että oikeasti ymmärretään, mikä on EU:n politiikan ongelmien perussyy. Se on kansainväliset, sääntelemättömät finanssimarkkinat, joita EU vaatii vaatiessaan pääomien vapaata liikkuvuutta.

Britannian Brexit-vaatimus on kuvaava esimerkki. Se tehtiin oikeistopuolueiden johdolla, vasemmistolaisten empiessä. Nyt Britit neuvottelevat täyttä päätä taloussopimusta EU-maiden kanssa, ja sikäläiset kommentaattorit ovat todenneet, että kyseinen taloussopimus on käytännössä TTIP-sopimuksen vaatimukset uudella nimellä.

On siis todettava muutama eri asia. Vasemmiston kyvyttömyys vastustaa uusliberaalia politiikkaa on ajanut vasemmistopuolueet laajalti EU:n kannattajiksi. Tämä on johtanut vasemmistolaisen EU-kritiikin puutteeseen tai heikkouksiin ja siihen, että EU-vastaisissa liikkeissä kuuluu lähinnä oikeiston ääni. Tämä taas johtaa tilanteeseen, jossa EU-politiikkaa osataan vastustaa vain nimen tasolla, osaamatta oikeasti vastustaa suuren rahan valtaa. Tämä ilmiö näkyy myös työväenpuolueiden kannattajakunnissa.

Syy 2: Kyvyttömyys ajaa liittoutumattomuuslinjaa

Suomen ulkopoliittisessa asemassa on tapahtunut hidas ja hiljainen muutos. Maamme on lähentynyt askel askeleelta Natoa, ja nyt olemme mitä ilmeisimminkin pisteessä, jossa asetelma tulee muuttumaan. Tähän saakka Natoa vastustaneet tahot ovat varoittaneet, että Suomea viedään hivuttamalla kohti sotilasliittoa, ja Naton kannattajat ovat tämän kiistäneet. Nyt olemme sen verran lähellä Natoa, että yhä useampi Naton kannattaja alkaa avoimesti vaatia täysjäsenyyttä sillä perusteella, ettei askel ole enää erityisen pitkä.

Tämä muutos on ollut mahdollinen ennen muuta siksi, että osa työväenliikkeestä on tämän kehityksen hyväksynyt. Meillä on ollut sosialidemokraattisia ulkoministereitä ja presidenttejä, joiden kaudella on liittoutumattomuuslinjaa murennettu ja siirrytty kohti Nato-yhteistyön hiljaista hyväksymistä. Toisinkin olisi voitu valita.

Muut vasemmistopuolueet puolestaan ovat olleet turhan passiivisia rauhantyön saralla. On tehty liian vähän ja tekemässä on ollut liian harvoja. Esimerkiksi Helsingissä suuria mielenosoituksia on viime vuosina ollut vain muutamia, ja niistä enemmistön organisoi palestiinalaisten siirtokuntayhdistys kesällä 2014.

Syy 3: Rasismin ja fasismin hiljainen hyväksyntä

Äärioikeistolaiset ja jopa fasistiset liikkeet ovat nyt ihan toisissa voimissa kuin kymmenen vuotta sitten. Eri puolilla Eurooppaa, viimeksi Puolassa ja Itävallassa, maan johtoon ovat nousseet äärioikeistolaiset voimat. Yhdysvalloissa Presidentti Donald Trump on flirttaillut sikäläisten uusnatsien kanssa. USA on ollut imperialistinen maa iät ja ajat, mutta on uusi tilanne, kun maan presidentin taustalta löytyy hyvin selkeitä äärioikeistokytköksiä. Trumpin neuvonantajana pitkään ollut Steve Bannon palasi nyt äärioikeistolaisen Breitbart-uutissivuston toimittajaksi. Sivustosta on muodostunut keskeinen alt-rightin äänitorvi.

Myös Suomessa on nähty samankaltaista kehitystä, kun viime kesän puoluekokouksessaan Perussuomalaiset korvasivat SMP-taustaisen puheenjohtaja Timo Soinin Suomen Sisun aktiivi Jussi Halla-aholla. Suomen Sisu on niin lähelle fasistinen organisaatio kuin Suomen yhdistyslain puitteissa voidaan rakentaa. Halla-ahon maahanmuuttovastaiset ja antihumanistiset kannat ovat tunnettuja – vähemmän tunnettuja ovat hänen tuenilmauksensa läntisille liittoumille kuten USA:lle ja Natolle. Linja on kuitenkin niin suomen sisulaisilla kuin Laura Huhtasaarellakin hyvin johdonmukainen: he asettuvat tukemaan läntisiä liittoumia, ja tarpeen tullen jopa Euroopan unionia.

On ainakin minulle toistaiseksi epäselvää, mitä Perussuomalaisille seuraavaksi tapahtuu, mutta puolue tulee taatusti muuttumaan. Populistioikeistolaiset näkemykset korvautuvat luultavasti yhä selkeämmin äärioikeistolaisilla painotuksilla. Näitä arvauksia tukee Laura Huhtasaaren esiintyminen presidentinvaalikampanjassa. Hän on ennättänyt tähän mennessä vaatia vihapuhetta lailliseksi ja suositella kaikille osallistumista äärioikeiston ja uusnatsien 612-kulkueeseen itsenäisyyspäivänä.

Vaihtoehdottomuus synnyttää tilan oikeistolle

Mikä on äärioikeiston nousun taustasyy? Se ei ole populistiset puheet tai valeuutiset – niissähän on valtamedia kunnostautunut erinomaisesti esittäessään kritiikittömästi väitteet Irakin joukkotuhoaseista 2000-luvun alussa, nostaessaan esiin ”ilmastodenialistien” ilmastonmuutosvastaisia argumentteja, lietsoessaan SARS- ja lintuinfluenssapaniikkia sekä nostaessaan Perussuomalaiset jytkypuolueeksi antamalla heille valtavasti palstatilaa ennen 2011 eduskuntavaaleja.

Äärioikeiston nousun taustasyy on suurpääoman etua ajava uusliberaali politiikka yhdistettynä vasemmiston heikkouteen. Kun hyvinvointipalvelut yksi toisensa jälkeen leikataan ja romutetaan, kun vasemmistopuolueet ovat mukana sitä tekemässä, ja kun ne selittelevät köyhälle kansalle asiaa parhain päin, pedataan paikka äärioikeistolle.

Kun kaikki puolueet oikealta vasemmalle osallistuvat sateenkaarihallitukseen tai muodostavat oikein sixpackin, pedataan perussuomalaisille paikka esiintyä ”vanhojen puolueiden” vaihtoehtona.

Omasta heikkoudestamme maksamme

Minun mielestäni on keskeistä kysyä, mistä löytyisi yllämainitun politiikan vastavoima. Oma vastaukseni on, että on olemassa vain yksi suunta, joka kykenee saman aikaisesti vastustamaan EU:ta, sotilasliittoja ja etenevää fasismia. Se on työväenliike. Työväenliikkeen asiaa edustavien puolueiden heikkoudesta tässä nyt maksetaan, kun vasemmistopuolueidenkin joukossa useat ovat valmiita kannattamaan Sauli Niinistöä, ja jotkut taas näkevät Paavo Väyrysen ehdokkuuden keinona muuttaa politiikan suuntaa.

Viime vuonna nousi pakkopalautuksia vastustava kansalaisliike puolustamaan erittäin haavoittuvassa asemassa olevia turvapaikanhakijoita. Olen itse arvostanut tämän liikkeen aktiiveja hyvin paljon. He tekevät töitä kellon ympäri, erittäin vähillä voimavaroilla ja jaksamisen rajoilla. Mielestäni tällaisen omaehtoisuuden ja aktiivisuuden kannustaminen on aina ollut kommunistien toiminnan ydintä, ja toivoisin sen olevan laajan vasemmistonkin keskuudessa keskeinen asia. Sillä tavoin saadaan suunta muuttumaan.

Meidän on nyt järjestäydyttävä tiukkaan ja omaehtoiseen iskuun uusliberaalia, militaristista ja taantumuksellista oikeistolaista politiikkaa vastaan – kaikilla niillä voimilla, joita meillä on. Jos joku arvelee, että olemme kooltamme liian pieni mihinkään vaikuttaaksemme, joudun vain toteamaan, että tuskin ainakaan itsestään tästä suuremmaksi muutumme.

Kysymys kuuluukin: millä tavoin vasemmisto ja työväenliike voisi itse itseään ja omaa linjaansa vahvistaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *