Turpiin tuli, mutta ojasta noustaan!

Liitutaulu, jossa lukee Ojasta noustaan!
Tiivistin tuntoni tuloksen selvittyä liitutaululle.

Savonlinnan pääkirjasto sijaitsi korkean mäen päällä, kalliolla, kuin parempikin tiedon temppeli. Virkailija katsoi hieman pitkään, mutta totesi sitten, että hetkinen vain. Ilmeisesti kukaan ei ollut ihan äsken lainannut Karl Marxin Pääomaa, koskapa se piti käydä varastosta hakemassa.

Kevättalven auringon viistosti valaisemassa asunnossa avasin raamatunpaksuisen opuksen. PÄÄOMA OSA I. PÄÄOMAN TUOTANTOPROSESSI. ENSIMMÄINEN OSASTO. TAVARA JA RAHA. Sillä tiellä ollaan edelleen.

SKP otti rökäletappion kuntavaaleissa. Aiemmin meillä oli yhdeksän valtuutettua, ja paikat useassa suuressa kaupungissa. Nyt valtuutettuja on kaksi: Nokialla ja Hangossa. Ehkä kovimmin kirvelee Helsingin tappio. Pääomaa lukemalla ei nimittäin kommunistiseen puolueeseen liitytä. Yrjö Hakasen periaatteellinen ja linjakas politiikka kaupunginvaltuustossa oli se syy, joka sai aikanaan minut tekemään valinnan. Sillä tiellä ollaan edelleen, eikä ole tarvinnut harkita muuta.

Mitkä olivat tappion syyt? Oliko Marx väärässä? Tuliko äänestäjille mieleen Neuvostoliitto vai ehkä DDR? Onko SKP liian vasemmalla vai liian oikealla? Olemmeko liian änkyröitä, jätimmekö EU:n imperialismin tuomitsematta vai emmekö saaneet viestiämme perille? Oliko päällä vääränvärinen paita vai vääränmalliset housut?

Vaalien jälkeen kuulee melkoisen läjän tuttuja selitysfraaseja. Meille kommunisteille tyypillisintä on todeta, että on tehtävä enemmän työtä ja luotava paremmat yhteydet työtätekevään kansanosaan. Tuskinpa moni on toistakaan mieltä, mutta jotakin kättä pidempää nyt varmaan tarvittaisiin ympäripyöreyksien tai reunahuomioiden sijaan. Yritän seuraavaksi listata muutamia yksittäisten toverien ja kannattajien kanssa käymieni keskustelujen kanssa nousseita ajatuksia.

Mitkä olivat Helsingin vaalitappion syyt?

Helsingissä ääniä valtuustopaikasta jäi puuttumaan noin tuhat. Lampelan ja Takkisen kaltaiset useita satoja ääniä saavat ehdokkaat puuttuivat, ja aiempi vaaliliitto Suomen työväenpuolueen kanssa oli nyt kutistunut neljään listallemme tulleeseen STP:n ehdokkaaseen. Lisäksi istuva valtuutettu Hakanen menetti 200 ääntä aiemmasta.

Ehdokkaita oli kaikkiaan 15 vähemmän kuin kunnallisvaaleissa 2012. Seppo Lampelan, Heikki Takkisen tai Kari Peitsamon tilalle ei löytynyt riittävästi nimekkäitä ja ääniä saavia ehdokkaita. Lienee siis helppo todeta, että ehdokasasettelussa otettiin takapakkia, ja osaltaan huonoa tulosta selittää tämä.

Visaisempi kysymys on, miksi myös loistavaa ja linjakasta työtä tehnyt istuva valtuutettu, Yrjö Hakanen, menetti ääniä. Syy ei taatusti ole hänen, vaan tähän pitänee vastausta etsiä jostakin yleisemmästä ongelmasta, joka listalla ja kampanjalla oli.

Ennen sitä haluan kuitenkin todeta, että porukkamme teki upean kampanjan, ja moni ehdokas oli todella aktiivisesti mukana. Ei ole helppoa lähteä haastamaan monta kertaa suuremmalla budjetilla tehtäviä kampanjoita. Kaikessa olisi onnistuttava suurempia paremmin, jotta pääsisi edes porstuan puolelle.

Hävisimme taistelun julkisuudesta

Kuntavaalien muuttaminen pormestarivaaliksi ei palvellut meitä. Se hyödytti ennen muuta Kokoomusta, ja auttoi piilottamaan vaalien varsinaiset asiakysymykset henkilökysymyksen taa. Moni äänestäjä äänesti Sinnemäkeä vastaan, siis Vapaavuorta. Nyt saatiin sitten molemmat, kun Vapaavuori nousee pormestariksi ja Sinnemäki todennäköisesti apulaispormestariksi.

Helsingin Sanomat ei meitä myöskään suosinut. SKP jäi jatkuvasti pimentoon, kun huomio kiinnittyi etupäässä eduskuntapuolueisiin. Sama ongelma toistui Ylen kanssa. On leimallista, että vaali-iltana valtuustoihin pääsi Suomessa peräti kolme uutta eduskunnan ulkopuolista puoluetta, mutta yhdenkään niistä vaalivalvojaisiin ei menty kysymään, mitkä ovat tunnelmat. Säälittävä suoritus Internetin ja halvan videostreamauksen aikakaudella.

Nuoria houkutelleet etenivät

Nythän yksi vaaleissa etenemisen syy lienee ollut kyky houkutella nuoria äänestäjiä. Tässä on varmaan onnistunut Helsingissä kannatutaan kasvattanut Vasemmistoliitto, ja valtakunnallisesti hyvän tuloksen saaneet Vihreät. Me emme sen sijaan onnistuneet. Yksi ensimmäisiä syitä on, että nuoria ehdokkaita olisi tarvittu enemmän. On silmiinpistävää, että alle 30-vuotiaita ehdokkaita löytyy huomattavan paljon uusina valtuustoon nousseista Feministisestä puolueesta ja Piraateista (sekä heidän kanssaan liitossa olleista Liberaaleista).

Feministeistä puheenollen. Heidän vaalimenestystään auttoi taatusti se, että Feministinen puolue oli laaja puheenaihe. Moni tuntui pohtivan, kuinka hyvän tuloksen he saavat. Tämä saattaa olla yksi heidän Helsingin menestyksensä pääsyitä. Puolue tiedettiin, ja se vaikutti asialliselta sekä uskottavalta haastajalta. Ei liene kyse pelkästään julkisuuskuplasta: tapasin feministien ehdokkaita pitkin kampanjaa, ja he vaikuttivat skarpeilta sekä miellyttäviltä ihmisiltä. Valtuustoon noussut Aro esiintyi vakuuttavan tuntuisesti.

Joka tapauksessa feministit onnistuivat olemaan puheenaihe, ja kiinnostava uusi vaihtoehto. Me emme onnistuneet omalta osaltamme nousemaan ilmiöksi, joka herättäisi huomiota ennen vaaleja. Uusi vaihtoehto tuskin voisimmekaan olla, mutta mielestäni on kaikki syy ajatella, että juuri SKP ja Helsinki-listat voivat olla vaihtoehto lehmänkaupoille, hyväveli-verkostoille, pienen piirin vallalle ja jatkuvalle leikkaus- ja kurjistamispolitiikalle. Rehellisesti vasemmalla, ja aina asiassa kiinni.

Ei ole yksiselitteistä vastausta, kuinka puheenaiheeksi ryhdytään. Siinä auttaisi kaikissa aiemmin luettelemissani asioissa onnistuminen, mutta lisäksi tarvitaan kyllä monipuolista asiaosaamista, sekä aktiivista kansalaistoimintaa erilaisissa liikkeissä. Yrjö Hakasen saama kunnioitettava äänimäärä osaltaan kertoo tätä tarinaa, mutta on myös selkeä puheenvuoro sen puolesta, että yksittäinen ihminen ei riitä, olipa kuinka tarmokas hyvänsä, vaan tarvitaan useampia osaavia tyyppejä, ja kokonainen liike kamppailua tukemaan. Tätä on lähdettävä nyt rakentamaan.

Totean vielä erikseen, että SKP:n modernisointi aloitettiin liian myöhään. Tässä on tehty virhe, jonka hedelmiä nyt nautitaan. En syyttele muita: omalta osaltani siihen ei ole varaa. Totean vain asian tilan, ja kannustan meitä kaikkia jatkamaan uudistustyötä.

Nämä ovat arveluja Helsingin vaaliasetelmista, mutta koska menetimme paikkoja niin monella paikkakunnalla, on taustalla oltava valtakunnallisia syitä. Epäilen, että edellä esittämäni arviot pätevät monin osin myös muualla: ehdokasasettelussa epäonnistuminen, kamppailu julkisuudesta, vähäinen nuoriin vetoaminen sekä kyvyttömyys olla selkeä ja huomiota herättävä vaihtoehto.

Muutama sana valtakunnallisista asetelmista

Itse otimme yhdeksi vaalien tavoitteeksi, että näissä vaaleissa tulee tappio hallitukselle. Ilokseni voin todeta näin myös käyneen. Ikävä kyllä Helsingissä se ei näy, vaan suurin puolue Kokoomus kasvatti kannatustaan. Sentään keskusta ja Perussuomalaiset kärsivät tappion. Helsingin politiikassa näillä ryhmillä tosin ei ole niin suurta merkitystä: kepulla on kaksi paikkaa 85 joukossa.

On merkillepantavaa, että hallituspuolueiden lisäksi valtakunnallisen tappion kärsivät sosialidemokraatit. Mistä tämä kertoo? Varmasti ainakin demarien hankalasta välikädestä: tekisi mieli olla “vastuullinen” valtionhoitajapuolue, mutta oppositiosta käsin se on hankalaa. Uskottava oppositiopolitiikka olisi varmasti tuonut toisenlaisen tuloksen. Nyt asiaa henkilöidään aivan liiaksi Antti Rinteeseen, vaikka perusongelma on se, että SDP on jo pitkään sitoutunut päälinjoiltaan samanlaiseen politiikkaan, jota istuva hallitus toteuttaa: leikkauspolitiikkaan.

Hallituksen politiikan terävimmät arvostelijat, Vihreät, saivat vaalivoiton. Tämä huolimatta siitä, että heidän oma vaihtoehtolinjansa on melkoisen höttöpuheen peitossa. Edellisessä hallituksessa Vihreät olivat mukana leikkaamassa, ja niinpä nyt vaaleissa kuultiinkin, että heidän mielestään on tärkeää “uudistaa hyvinvointivaltio”, mutta “ei leikata siitä, mikä on arvokasta”. Miten tämä eroaa Kokoomuksen politiikasta, jossa samaan aikaan tehdään “vastuullista talouspolitiikkaa” ja “puolustetaan koulutusta sekä varhaiskasvatusta”? Jos joku meinaa sanoa, että Vihreät eivät leikanneet koulutuksesta, muistutan että viime hallituksessa he tekivät juuri sitä. Samoin kaupunginvaltuustossa kuluvalla kaudella he hyväksyivät koulujen ja päiväkotien alibudjetoinnin, ja olivat aktiivisesti lakkauttamassa lähikouluja vanhempien vastustuksesta huolimatta.

Vasemmistoliiton kannatus kääntyi pitkän laskun jälkeen nousuun. Tätä on syytä tervehtiä ilolla: vasemmistopuolueet ovat luisuneet niin pitkään, että jo pienikin kasvu on mainio uutinen. Arvelisin, että puheenjohtajavaihdos terävöitti linjaa, tai vähintäänkin paransi argumentaation tasoa. Kova kritiikki Sotea kohtaan osui varmaan myös kohdalleen. Nyt tuhannen taalan kysymys on, näkyykö tämä linjan terävöityminen myös käytännön teoissa, vai jatkuuko poukkoilu konsensushakuisuuden ja yksittäisten irtiottojen välillä. Helsingin valtuustossa toisina vuosina Vasemmistoliitto on vastustanut ja toisina kannattanut alibudjetointia. Itseäni huolestuttaa laajan vasemmiston kannatuksen lasku, joka jatkui näissäkin vaaleissa. Tämä suunta on välttämätöntä saada kääntymään.

Tämä porvarihallitus aiheutti tilanteen, jossa haastajan paikasta käytiin kilpailua. Mainittujen Vihreiden ja Vasemmistoliiton lisäksi myös Piraatit ja Feministit olivat liikkeellä samantapaisessa maastossa kuin me. Tässä kisassa emme pärjänneet, ja arvelisin, että hävisimme ennen kaikkea kisan julkisuudesta ja näkyvyydestä. Aina voi syyttää median harrastamaa vaalisyrjintää, mutta on myös pakko pohtia, millä keinoin julkisuutta ja näkyvyyttä haimme. Vaalit käydään yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Tarvitaan laajaa ja suunnitelmallista some-kampanjointia, ja on myös päästävä mukaan sinne, missä poliittisia keskusteluja aidosti käydään. Ei siis pelkkää omien näkökantojen jakamista, vaan keskustelua, haastamista ja kommentointia.

Niissä kaupungeissa, jossa meillä on valtuutettuja, tekojen osalta meillä ei ole mitään hävettävää näiden muiden rinnalla. Etenkään Vihreiden, joka Helsingissä on kaveerannut Kokoomuksen kanssa lähes kaikissa keskeisissä kysymyksissä viime valtuustokaudella. Kuitenkin voi kysyä: onko meillä kommunisteilla näyttää riittävästi tekoja näyttää valtuustojen ulkopuolella? Se on tärkeää etenkin niillä paikkakunnilla, joilla paikkaa ei ole. Hirtehisesti voi todeta, että tämähän on entistä enemmän tilanne nyt näiden vaalien jälkeen.

Totean vielä, että oman linjamme terävöittämisen eteen on tehtävä töitä. Meillä on oltava selkeä, konkreettinen ja kunnianhimoinen vaihtoehto nykyiselle hallituslinjalle. SKP:llä asiat ovat toki paremmassa kuosissa kuin monella muulla, mutta parantamisen varaa on silti vielä kosolti. Samoin vaatimustemme ulospäin kertomisessa on nyt kerta kaikkiaan saatava laadullinen parannus aikaiseksi. Se vaatii yhteisen vastuun ottamista melko monelta meistä.

Mitä seuraavaksi?

Vaalit on käyty. Me jäimme ilman paikkaa Helsingissä, ja valtakunnallisestikin turpiin tuli. Tässäkö tämä oli?

Ei. Politiikka ei ole kadonnut mihinkään. Asumme edelleen Helsingissä, jota johtaa Kokoomus selkeästi suurimpana puolueena. Sen johdolla on tehty demokratiaa kaventavaa ja palveluista leikkaavaa politiikkaa jo vuosia. Tämän linjan ainoa selkeä haastaja olemme olleet me. Toivon tietysti, että joukkoon liittyy nyt vaalien jälkeen muitakin, mutta kävipä kuinka hyvänsä, on mielestäni silti välttämätöntä jatkaa töitä tavoitteidemme eteen, jotta politiikan suunta saataisiin muuttumaan.

Kaupunki on tehnyt ylijäämää vuodesta 2002 lähtien. Viime valtuustokaudella tehtyyn valtuustostrategiaan hyväksyttiin “tuottavuustavoite” – leikkauspakko. Vihreät ilmoitti jo ennen vaaleja Anni Sinnemäen suulla sitoutuvansa jatkossakin samaan “tuottavuuden parantamisen” politiikkaan. Ja mikäpä on “tuottavuutta parantaessa”, siis palveluita alibudjetoidessa ja leikatessa, kun Kokoomus ja Vihreät on nyt valtuustossa selkeänä enemmistönä. On helppo jälkiviisaasti todeta, että Kokoomuksen johtamaan alibudjetointilinjaan sitoutuminen ei hyödyttänyt demareita, ja vaikka Vasemmistoliitto ottikin yhden paikan voiton, oli mielestäni kohtalokasta, että hekään eivät viime valtuustokaudella kyenneet ottamaan selkeästi leikkaustenvastaista linjaa. Nyt vaalituloksessa nähdään, ketkä siitä ennen kaikkea hyötyvät.

Muitakin laajoja asiakysymyksiä on edelleen ratkaisematta. Pormestarimallin vastapainoksi on rakennettava asukasdemokratiaa. Asuntopula on ratkaistava rakentamalla kohtuuhintaisia kaupungin kämppiä. Viheralueille rakentaminen tulee torjua uuden yleiskaavan vastaisella kamppailulla yleiskaavan toteuttamissuunnitelmaa käsiteltäessä.

SKP:n ja Helsinki-listojen valtuustotyöstä on selvä kokemus ja opetus nähtävillä: yksikin periaatteellisella linjalla toimiva valtuutettu voi saada aikaan tilanteen, jossa asiat politisoituvat, ja läpihuutojutut muuttuvatkin kynnyskysymyksiksi sekä kovien vääntöjen kohteeksi. Kuluvalla kaudella on rytinä käynyt ja päitä pudonnut: Perussuomalaisten ryhmä hajosi täysin, Kokoomuksesta loikattiin Vihreisiin ja Vihreistä Vasemmistoliittoon. Nämä kaikki ovat seurauksia isoista linjakeskusteluista valtuustosalissa, ja niiden pohjalta käydyistä äänestyksistä. On suuri merkitys, asettuuko valtuustossa joku vetämään edellämainitun kaltaista periaatteellista linjaa, vai onko meillä edessä neljä kokoomus-konsensuksen valjua vuotta.

Politiikkaa ei silti edelleenkään ratkaista valtuustossa. Kuten menneelläkin kaudella, myös jatkossa kansalaisliikkeiden rooli ja merkitys on kaikista tärkein. Toisaalta nämä liikkeet tarvitsevat poliittisella tasolla jonkin tavan tulla esiin, ja saada äänensä kuuluviin. Tähän saakka se ääni on usein ollut Yrjö Hakanen. Tulevalla kaudella toivottavasti joku muu. Pelkään pahoin, että kamppailujen maasto muuttuu Helsingissä tämän tappion myötä haastavammaksi.

Olen myös huolissani, ymmärtääkö riittävän moni kansalaistoimija, miksi esiin pääseminen poliittisella tasolla on niin tärkeää. On olemassa suuri riski, että kansalaistoiminnasta tulee vain paikka äänten kalastelulle tai jotain sellaista, johon ei tarvitse ottaa parlamentaarisella tasolla kantaa. Kansalaisliikkeiden tulisi luoda paljon enemmän ja päättäväisemmin painetta valittujen edustajien suuntaan.

Esitän kolme kysymystä itselleni ja muille:

Ensimmäinen kysymys on, miten tulevalla valtuustokaudella saadaan Helsingin politiikassa yhä useammista valtuustokysymyksistä keskustelu aikaan myös valtuuston ulkopuolella ja näin luotua painetta päätöksen tekeviä kohtaan.

Toinen kysymys puolestaan on, kuinka saadaan kansalaisliikkeiden ääni kuuluviin, ja niiden ajamat aloitteet käsittelyyn valtuustossa.

Kolmas kysymys on suunnattu ennen muuta kommunisteille itselleen: miten vahvistamme omaa toimintaa, saamme lisää innokkaita ihmisiä mukaan ja modernisoimme puolueemme? Tällä asialla on jo kiire, ja se tulee tarkoittamaan melkoisen hikistä työrupeamaa. Työ on silti tehtävä.

Lopulta on syytä istua miettimään, miten voidaan koota uudentyyppinen vasemmistolainen koalitio, joka tuo kansalaisliikkeiden äänen kuuluviin valtuustosaliin ja lopulta myös eduskuntaan. Pohjaksi ja opiksi voi ottaa vaikkapa sen, että SKP:n ja Helsinki-listojen valtuustopaikka ei ole kertaakaan irronnut pelkillä kommunistien äänillä eikä kommunistiehdokkailla. Tämä ei ole mikään Helsinki-keskeinen kysymys, vaan se koskee koko maata. Hahmottelemallani koalitiolla on oltava uskottavuutta, sopivan löyhä rakenne ja selkeä uusliberalismin sekä rasismin vastainen linja.

Olemme edelleen saman haasteen edessä.

Vaihtoehtoja ei ole, totesi Margaret Tatcher 1980-luvulla. Uusliberalismina tunnettu politiikan suuntaus on vallannut puolueen toisensa perään. Se on tuonut mukanaan haluttomuuden äänestää, koska kaikki puolueet ovat niin samanlaisia. Sitä myötä politiikan keskiöön ovat nousseet muutosta luvanneet oikeistopopulistit, ja niiden perässä kaduilla marssineet uusnatsit. Perussuomalaisten nyt kärsimä tappio on tappio oikeistopopulismille, mutta oleellinen kysymys on, onko vaalitulos tappio myös uusliberaalille kapitalismille. Meitä kommunisteja tarvitaan tänään kipeästi ottamaan selkeä ja kestävä linja kaikkea tätä vastaan.

Edessä on kova koulu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *