Vapaan sivistystyön vaalipaneelissa

Tuli käväistyä viikolla vapaan sivistystyön vaalipaneelissa. Osallistujakaarti oli mielestäni kohtalaisen nimekäs: useita istuvia kansanedustajia, joukossa myös entinen opetusministeri Sari Sarkomaa.

Kaikki olivat tietysti huolissaan koulutuksen tilasta, ja myös opetuksesta leikanneet hallituspuolueet Vihreitä ja Vasemmistoliittoa myöten painottivat sivistyksen merkitystä ja voivottelivat leikkausten järjettömyyttä. Poikkeuksen tähän tekivät Kokoomus ja RKP, jotka monissa puheenvuoroissa korostivat, että leikkauksia on pitänyt tehdä ja että niitä joudutaan tekemään myös lisää.

Itse totesin, että jos meillä Suomessa jossain on kestävyysvaje, niin valtion tulopuolella. Opetuksen resurssit saadaan kyllä turvattua, kun perutaan rikkaille annetut veronalennukset. Jo pelkästään yhteisöveron alennuksen peruminen toisi valtion kassaan lähes miljardin lisää.

Keskittäminen edistää siiloutumista

Arvostelin pyrkimystä keskittää opetusta suurempiin yksiköihin, kun samaan aikaan puhutaan ns. siiloutumisen välttämisestä – siis siitä, että hallinnonalat eivät juttele keskenään, vaan toimivat jokainen omassa siilossaan. Helsingistä käsin on helppo sanoa, että rakenteiden purkaminen ja hallinnon keskittäminen ei muuta merkittävästi työtä kentällä. Kuitenkin esimerkiksi Itä-Suomen (josta itse olen kotoisin) näkökulmasta se, että alueellinen opetusverkko yhdistyy suuriksi koulutusyhtymiksi, heikentää yksittäisen sivutoimipisteen asemaa ja sen työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua joustavasti ja helposti toiminnan suunnitteluun ja linjaamiseen.

Siiloutumista vältetään nimenomaan ruohonjuuritasolla, ja se onnistuu sitä paremmin, mitä pienempiä ovat yksiköt. Omassa kotikylässäni toimi esimerkiksi musiikkiopisto Joensuusta käsin. Voin sanoa, että se on ihan eri asia kuin jos omasta taajamasta löytyy kunnollinen, oma oppilaitos, jonka opettajat ovat paikalla alituiseen eivätkä vain kerran viikossa, ja jotka todella tuntevat paikalliset olot ja ihmiset. Mistä joku Lieksalainen tai Joensuulainen olisi meidän Juuan kouluja ja kirjastoja tiennyt saati tuntenut ketä siellä työskentelee ja kenen kanssa olisi mahdollista rakentaa yhteisprojekteja…

Digitalisaatiossa unohdetaan heikoimmat

Tottakai paneelissa nousi esiin vakioaihe: digitalisoitumista edistämällä voidaan saada merkittäviä säästöjä. Ajatus kai pohjaa johonkin sellaiseen, että kun peruskoulun voi suorittaa netissä, voidaan kaikki lähikoulut lakkauttaa. Tosiasiassa kunnollinen digitaalisen teknologian hyödyntäminen opetuksessa vaatii lisää rahaa: opettajat pitää kouluttaa hyödyntämään uutta teknologiaa ja laitteetkin pitäisi jostain hankkia. Enkä nyt edes mene siihen, millaisia ohjelmistokehityksen tarpeita tulee, kun pitäisi saada verkko-oppimisympäristöä pystyyn.

Yhteiskunnan digitalisaatiossa on tietty ihmisryhmä jätetty sivuraiteelle: hieman ikääntyneemmät, pienituloiset ihmiset. Ne, jotka eivät ole työelämässä. Suomen koulutusjärjestelmä voi auttaa tässä, sillä meidän järjestelmämme vahvuus on se, että kaikki opiskelijat saadaan nostettua samalle minimitasolle. Tässä kansalaisopistoilla ja muulla vapaan sivistystyön kentällä on iso vastuu. Ne järjestävät paljon tietokoneenkäyttökursseja jo nyt, ja tässä voisi olla yksi lisäpanostuksen paikka jatkossa.

Alta voi vilkaista, miten paneeli kokonaisuudessaan meni. Alussa on Aaro Harjun pitämä esitelmä, ja itse paneeli käynnistyy hitaasti päästen vauhtiin jostain sieltä 26 minuutin kohdalta eteenpäin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *