Nuorista ollaan huolissaan, mutta samaan aikaan leikataan

Pistäydyin nuorisotakuuta käsittelevässä seminaarissa Gloriassa. Seminaarin aluksi katsoimme parin vuoden takaisen nuorisotakuun mainosvideon, jossa johtavat poliitikot vakuuttelivat, että 2013 alkaen ei yksikään nuori enää syrjäydy. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin video tuntui hieman ironiselta katsottavalta: työttömyys on jatkanut kasvuaan koko maassa – ja myös meillä Helsingin seudulla.

Videon jälkeinen keskusteluosuus sisälsi toki hyvää pohdintaa siitä, miten nuorille pitäisi olla helppoja, matalan byrokratian keinoja työllistyä ja päästä koulutukseen, mutta kahteen perusongelmaan ei puututtu: kun töitä ei ole, niitä pitäisi jostain saada luotua. Toisaalta julkiselta sektorilta leikataan jatkuvasti, mikä heikentää myös tukipalveluja.

Seminaarissa voivoteltiin sitä, miten kukaan ei tunnu pitävän nuorista huolta, ja turvaverkoissa on aukkoja. Kuitenkin vain päivää aiemmin julkaistussa Kaupunginjohtaja Pajusen budjettiesityksessä leikataan Helsingin opetuksesta (-4 miljoonaa), peruspalveluista (sote -14 milj) ja toimeentulotuen määrärahoista (-7 milj). Kysyin tilaisuudessa olleelta apulaiskaupunginjohtaja Viljaselta, miten leikkausten keskellä tuetaan nuoria. Viljanen vastasi, että opetuksen laadusta ei tingitä, vaan ”säästetään seinistä”. Kouluja lakkauttamallako nuorista huolehditaan?

Hallituskaudella tehtyjen valtionosuusleikkausten takia joka puolella Suomea on vastaavat leikkaustalkoot käynnissä. Tämä vähentää julkisen sektorin työpaikkoja, joille työllistyä, ja samaan aikaan karsii tärkeitä tukipalveluja. Näitä leikkauksia ei ole kunnolla kyseenalaistanut yksikään eduskunnassa istuva puolue. Onko siis ihmekään, jos nuorisotakuu ei ole toiminut käytännössä lainkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *