Joukkoliikkeen aave

Meillä Suomessa kummittelee joukkoliikkeen aave. Sitä ei voi selvästi nähdä, mutta siinä, mihin muut järjestöt, puolueet ja puulaakit loppuvat, erottuu ikäänkuin niiden ääriviivoista muodostuva valtava olento: olematon liike, tyhjä tila vailla valtaajia.

Kuka astuisi sille tyhjälle aukealle? Kuka piirtäisi todeksi ne häälyvät ääriviivat? Minun vastaukseni siihen on, että me. Me muodostamme sen liikkeen luurangon, kun keräämme kokemusta ja toimimme rohkeasti.

Jos katsotaan taaksepäin, niin mielestäni on selvää, että me kommunistit olemme hukanneet mahdollisuuksiamme. Tänä keväänä Vasemmistoliitossa tapahtui melkoista rakoilua, kun kehysriihen osinkoveropäätös nousi tapetille. Nimenomaan silloin olisi tarvittu sitkeän, vuosia jatkuneen joukkoliikkeen rakennustyön tuloksia. Nyt kävi niin, että Arhinmäen linjaan tyytymättömillä ei ollut oikein mitään konkreettista, mikä nostaa esiin vaihtoehtona.

Me kommunistit emme onnistuneet 2011 eduskuntavaalien jälkeen laajentamaan vasemmiston keskinäistä yhteistyötä, vaikka teimme silloin aivan oikean johtopäätöksen yhteistyön lisäämisestä. Tässä meidän on pakko myöntää epäonnistuneemme, ja se näkyy myös viime syksyn kunnallisvaalien tuloksessa. Tällä menolla eurovaaleissakaan ei tule näkymään merkittävää muutosta, vaikka tietysti vielä on vähän aikaa ja mahdollisuuksia muuttaa suuntaa.

Ja tämä suunnanmuutos koskee mielestäni juuri nimenomaan puolueen paikallista toimintaa. On suuntauduttava ulospäin, ja rakenneltava erilaisia yhteyksiä vasemmiston kesken. Meillä on nyt uudenlainen kommunistien joukko lähdössä liikkeelle. Tiedonantaja on nuorentunut, ja sen asiamiesverkostoa ollaan elvyttämässä. KomNL on virkistynyt toiminnassaan, DSL saanut uutta puhtia uuden työntekijän kautta ja SKP toivottavasti nuorentuu hieman tämän edustajakokouksen myötä. Toistaiseksi tämä joukko ei ole näyttänyt kynsiään missään, mutta muutos tulee varmaankin olemaan hidas. Menee aikaa, ennenkuin keskinäinen yhteispeli alkaa luonnistumaan ja oikeat toimintatavat löytyvät.

Meidän on sitkeästi tähdättävä tulevaisuuteen, ja rakennettava laajapohjaista vasemmiston yhteistyötä tulevia eduskuntavaaleja ajatellen. Se ei voi onnistua parlamentaarisesta näkökulmasta, eikä se onnistu johtajakeskeisesti, vaan painopisteen tulee olla nimenomaan kansalaistoiminnassa ja AY-liikkeessä. Nyt kannattaisi huomioida myös laajat kansalaisaloitekeräykset, jotka selvästi ovat keskeinen poliittisen toiminnan muoto tällä hetkellä. Näistä liikkeistä syntyy puolueemme kannatus ja uudet kontaktit.


Meidän on unelmoitava se joukkoliike, jota olemme rakentamassa. Meidän on kuviteltava ympärillemme ihmisistä, tapahtumista, paikoista ja ajatuksista koostuva verkosto. Kenet sinä haluaisit mukaan joukkoliikkeeseen? Joko tiedät, minkä mukaan se liike nimetään? Miten se perustetaan ja missä?

Minun mielestäni kunnolliseen joukkoliikkeeseen tarvitaan muutama sen liikkeen oma ihminen. Ei riitä, että mukana on kommunisteja, anarkisteja tai ympäristöaktivisteja. Vieläkin Suomesta voi löytää ihmisiä, jotka sanovat olevansa SKDL:läisiä. He olivat nimenomaan sen suuren liikkeen jäseniä. He identifioituivat siihen.

Minä osaan tältä seisomalta nimetä muutaman, jotka haluaisin tulevaan joukkoliikkeeseen mukaan.

Osaatteko te nimetä sen liikkeen jäseniä? Olen ihan tosissani. Laaja vasemmistolainen liike voidaan rakentaa vain todellisuuden päälle. Ei me voida kuvitella mielessämme mitään Marxeja ja Leninejä, jotka yhtäkkiä vaan löytyvät jostain liikkeemme jäseniksi. Meidän on katsottava ympärillemme: mitä sieltä löytyy? Minä esimerkiksi pyytäisin mukaan kahelia ex-punkkari-omaishoitajaa, nörttiä yhteisvaranto-aktivistia ja kolmantena nuorta opiskelija-aktivistia, joka venyy puoluepolitiikasta kansalaistottelemattomuuteen. Lisäksi kysyisin pari bändikaveriani ja tutun valomiehen.

Tätä minä tarkoitan joukkoliikkeen unelmoinnilla. Tätä meidän pitää tehdä päivästä päivään. Meidän on kuviteltava eteemme aukeavasta tilanteesta versovia mahdollisuuksia, ja meidän on päivitettävä kuvitelmiamme jatkuvasti. Tätä toivoisin jokaisen puolueen jäsenen tekevän nykyistä enemmän.

Viime kädessä SKP:llä kuitenkin on mahdollisuuksia. Me olemme rehellinen vasemmistolainen puolue, jolla on paljon fiksua sanottavaa asioihin. Ja minusta tuntuu, että näinä päivinä yhä useampi ihminen kaipaa juuri sellaista puoluetta.

Pidin tämän puheenvuoron SKP:n edustajakokouksessa 8.6.2013.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *