Muutama vinkki Sodankylän elokuvajuhlien kävijöille

Ajattelinpa kirjoittaa muutaman sanan suosikkifestivaalistani, Midnight Sun Film Festivalista. Mielestäni Sodiksesta puhutaan ihan liian vähän siihen nähden, että kyseessä on yksiselitteisesti ja absoluuttisesti Suomen paras festivaali. Hesarikin julkaisee vain puisevia artikkeleja päävieraista.

Siispä minä teen minkä voin. Tässä vinkkejä kaikille, jotka eivät ennestään ole festareilla käyneet. Tai voihan olla, että joku on siellä käynyt, eikä ole huomannut, mikä todellisuudessa on tärkeää.

Majoitu edullisesti

Sodankylään kannattaa matkustaa niin halvalla kuin mahdollista. Se tarkoittaa tietenkin, että junalla ei kannata mennä. Harmi sinänsä, sillä yöjunassa voi nukkua koko matkan. Samoin perillä kannattaa majoittua niin halvalla kuin mahdollista. Koulumajoitukseen tai leirintäalueille pääsee muutamilla kympeillä. Halvemmaksi tulisi tietysti hankkia kaveri Sodankylästä: vielä ehdit ensi kesäksi!

Ai miksi pitää matkustaa ja majoittua halvalla? No tietysti siksi, että jää enemmän rahaa elokuviin! Kahdentoista näytöksen sarjalippu maksaa kuusikymppiä, ja sillä pärjää jo aika hyvin.

Syö matkahuollon baarissa

Sodankylän hinta-laatu -suhteeltaan paras ruokapaikka on ehdottomasti matkahuollon baari, josta saa kala- ja porokeittoa naurettavaan hintaan. Taisi olla viimeksi jotain tyyliin kuusi euroa, ja hintaan kuului valtavan keittolautasen lisäksi leipää ja salaattia sen verran mitä kehtasi vetää, sekä jälkiruoka ja kahvi. Etelä-Suomessa on turha kuvitella saavansa mistään niin halvalla niin hyvää. Pizza- ja kebabmestoihin ei kannata mennä, ellei matkahuollon baari jo ole kiinni. Keskustassa olevalla grillillä sen sijaan kannattaa tietenkin käydä yönäytösten välissä.

Älä katso vain isoja nimiä

Vaikka festareilla näytetäänkin nimekkäiden ohjaajien kuuluisimpia teoksia, ja lehdistön tai ties kenen ennakkosuosikkeja, ei missään nimessä kannata pitäytyä vain niissä. Esimerkiksi viime kesänä tulin katsoneeksi Once Upon a Time in Anatolia -nimisen pätkän, jonka ohjaaja Nuri Bilge Ceylan on näemmä maailmanluokan tekijä, vaikkei hänestä täällä Suomessa juuri huudella.

Elokuva oli todella loistavasti rakennettu, ja sen juonivyyhti purkautui vähä vähältä, enempiä selittelemättä. Alun huikea öinen tunnelma vaihtui puolenvälin paikkeilla oudolla tavalla alavireisen koomiseksi, kun rikoksesta alettiin sanella tutkintapöytäkirjaa. Poliisit eivät itse pystyneetkään siihen rationaaliseen tekojen arviointiin, jota vaativat rikoksesta epäillyltä, jatkuvasti rasistisia solvauksia osakseen saaneelta mieheltä.

Tutkintapöytäkirjan sanelun myötä kävi koko ajan selvemmäksi, että tapahtumien todellisen kulun syitä ei voinut tallentaa pöytäkirjaan, koska ne eivät varsinaisesti sen alueeseen kuuluneet. Jotkin asiat jäivät jopa puhutun kielen ulkopuolelle, mikä kävi ilmi viimeistään loppukuvassa ikkunasta ulos katsovasta lääkäristä. Todella monitasoinen ja -jännitteinen, kerta kaikkiaan loistava elokuva.

Kuuntele, mitä elokuvien esittelijät sanovat

Sodankylässä tärkeää on paitsi elokuvien katsominen, myös niistä puhuminen. Ketään ei kiinnosta katsojaluvuista jaarittelu, eikä tuotantobudjettien vatvominen. Sen sijaan toistuvasti palataan perusasioihin: mistä elokuvassa oikeastaan on kysymys?

Keskeisin foorumi ovat aamukeskustelut, joissa tentataan festivaalin päävieraita. Minun tekee mieli jättää ne yleensä välistä, kun on ollut liian kiire katsoa elokuvia, mutta suosittelen silti lämpimästi vähintään yhtä sessiota. Tiesittekö, että Bela Tarr antaa elokuvansa käsikirjoituksen säveltäjälle, ja tämä säveltää musiikin valmiiksi jo ennenkuin kuvaukset ovat alkaneet?

Jos aamukeskustelut jäävät väliin, ei hätää. Pitkin talvea ilmestyvissä Filmihulluissa on keskustelujen parhaat palat painettuna! Lisäksi monien elokuvien yhteydessä on mahdollista keskustella tekijän kanssa. Vaikka itse ei kysyisikään, kannattaa todellakin jäädä kuuntelemaan, mitä maestroilla on sanottavaa!

Mene mykkäelokuviin

Sodankylän elokuvajuhlilla käy joka vuosi nimekkäitä huippuohjaajia, ja myös kotimaisen elokuvan parhaat palat kuluneelta vuodelta näytetään. Älä silti anna mediahumun hämätä itseäsi: festarin ydin ovat mykkäelokuvanäytökset torstaina, perjantaina ja lauantaina. Näistä perjantai on perinteisesti ollut se, johon osallistuu kaikki festivaaleille saapuneet vieraat.

Mykät maksavat todella paljon: viime kesänä 25 euroa per näytös. Älä silti epäröi, vaan osta ne kaikki. Mieluiten ennakkoon, jos niitä suinkin on jäljellä. Kolmelle leffalle tulee hintaa useita kymppejä, mutta ei se harmita yhtään. Kaikissa mykissä on livesäestys, ja esittelijänä on joku Peter von Bagh tai Aki Kaurismäki. Näytöksissä on uskomattoman tiheä tunnelma, ja katsottavat pätkät ovat lähes poikkeuksetta mielenkiintoisia, usein unohtumattomia.

Aivan ensimmäinen Sodankylässä näkemäni leffa oli juuri mykkäelokuva: Dziga Vertovin Yhdestoista vuosi, Cleaning Womenin säestämänä. Kokemus oli hurja, ja pitkään kyseinen dokumentti olikin parhaiden elokuvien top 3 -listallani. Miettikää miltä tuntuu ajaa aluksi kymmenen tuntia pohjoiseen, astua suoraan autosta mykkäelokuvanäytökseen johtavaan kymmenien metrien mittaiseen jonoon, päästä lopulta sisälle telttaan… Valot sammuvat, Cleaning Women kolauttelee pimeydessä harvakseltaan pyykkitelineitään, ja valkokankaalle ilmestyvät ensimmäiset venäjänkieliset tekstit: Tähän rakentuu Euroopan suurin sähkövoimalaitos. Mihin ihmeeseen minä olen oikein tullut?

Täysin uskomaton kokemus oli Harold Loydin Safety Last täpötäydessä, naurusta ulvovassa sirkusteltassa. Yleisö osoitti suosiotaan Lloydin kiivetessä yhä ylemmäs pilvenpiirtäjän seinustaa, ja lopulta hauskuus meni aivan överiksi: kaikki olivat jossain massapsykoosin kaltaisessa tilassa. Jos et ole koskaan katsonut komediaelokuvaa täydessä sirkusteltassa dixieland-bändin melskatessa taustalla, sinulla ei ole aavistustakaan, mitä ’hauska’ tarkoittaa. Olen tässä kysymyksessä hyvin vakavissani.

Niin, ja viime kesäinen F.W. Murnaun Auringonnousu oli muuten varmaan koskettavin elokuvakokemus ikinä. En liioittele yhtään. Koskaan en ole niin vuolaasti sekä nauranut että itkenyt elokuvissa, ja Yrjänä Sauroksen duon säestys oli täydellinen. Monet sanovat, että Auringonnousu on maailman kaunein elokuva, eikä oikein käy kiistäminenkään. Sodankylässä mykkiä katsoessani olen alkanut epäillä, että ääni oli täysin turha ja haitallinen uudistus elokuvassa.

Älä nuku yöllä

Sodiksesta ovat jääneet vahvasti mieleen lukuisat yönäytökset. Aki Kaurismäen I Hired a Contract Killerin ensimmäiset repliikit saivat aikaan spontaanit aplodit neljän aikaan aamuyöstä – yleisö taisi tietää, että ohjaajan leffat ovat harvasanaisia. Samoin Andrei Kontšalovskin eksistentialistinen toimintatrilleri Pakojuna oli hillitön kokemus aamuyön tunteina. Kukapa olisi uskonut, että eksistentialistiset one-linerit istuvat niin uskomattoman hyvin toimintaelokuvaan?

Viime kesänä katsoin Joe Danten Matineen aamuyönäytöksenä, ja meininki oli mahtava: elokuva oli samaan aikaan kepeän viihteellinen ja mukavan postmoderni, toisaalta myös kiehtova pastissi 50-luvun Yhdysvalloista ja hieno elokuva siitä, miten lapset kokivat kylmän sodan. Ja olihan se mahtavaa, kun koko yleisö repeili kuvitteellisen Mant -scifileffan muurahaisefekteille!

Joe Dantelta kävin muuten katsomassa myös Gremlins kakkosen – senkin yöllä. Kun festarien jälkeen mainitsin asiasta toverille, tämä tyytyi vain puuskahtamaan: ”Onko siitä muka kakkososakin?” No onhan siitä, ja minäpoika katsoin sen kikattelevien, mukavassa nousuhumalassa olevien kolmikymppisten kanssa. Etenkin takanani olevalla naisella tuntui olevan koko elokuvan ajan meneillään hillitön nostalgiatrippi jonnekin lapsuuteen. Tämä paransi minunkin katselukokemustani huomattavasti! (Itse elokuva oli melko kehno, eikä camp-henkiset tehosteetkaan sitä pelastaneet.)

Jos nukut, tee se elokuvissa

Älä nolostele, jos pilkit elokuvissa. Ehdottomasti ikimuistoisiin kokemuksiini lukeutuu Vittorio de Setan elokuva Un uomo a metà, eli Half a Man, josta suurimman osan nukuin.

Elokuva itsessäänkin oli katkonainen ja unenomainen, mutta miespäähenkilön huuruiset visiot naisesta saivat pilkkimisen myötä aikaan todella surrealistisen vyyhdin. Tunnelma oli painostava, kuvat eteerisestä ja kaukaisesta naisesta vuorottelivat selkeämpien, miehen paranoidia ahdistusta käsittelevien jaksojen kanssa. Saatoin yhtäkkiä huomata olevani keskellä kuvaa naisesta jossain täysin uudessa, kauniissa ja kaukaisessa paikassa. Ja miten mahtavaa olikaan, kun jossain vaiheessa havahduin yllättäen ja näin edessäni seesteisen kuvan, jossa päähenkilö seisoo sillalla moottoripyörän kanssa katsellen vedestä heijastuvaa kuvajaistaan…

Mieleni oli täysin kirkas, koko painostava tunnelma oli väistynyt, ja tilalla pysähtynyt, levollinen hetki. Oliko tuota kuvaa kyseisessä elokuvassa lainkaan? Uneksinko vain?

Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä?

Mene sinne.

Sodankylässä käynti maksaa helposti kaksien rock-festarien verran, mutta on se sen arvoistakin. Mikäli et ole vielä Sodiksessa käynyt, sanon sinulle: mene sinne.

Jos lompakosta ei kerta kaikkiaan löydy ylimääräisiä satasia, hankkiudu vapaaehtoiseksi talkoolaiseksi. Tutustut hauskoihin ihmisiin, ja ehdit silti katsoa monta hyvää elokuvaa. Sitä paitsi: siellähän paistaa aurinko läpi yön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *