Toistaiseksi hengissä

Tämä juttu ilmestyi alunperin Itä- ja Länsi-Savon yhteisessä Torsti-viikkoliitteessä tammikuussa 2009. Julkaistu tällä sivustolla 9.2.2009.

Toistaiseksi hengissä

20-vuotias Kake on syksyn 2007 ylioppilaita. Hän kävi lukion kolmeen ja puoleen vuoteen ja kirjoitti sitten kohtuullisin arvosanoin yhdessä noin 3400:n muun nuoren kanssa. Jo lukiossa ollessaan häntä ihmetytti alituinen kiire ja epävarmuus, mutta valmistumisen jälkeen hän alkoi huomata lähipiirissään yhä pahempia ongelmia. Mikäpä olisikaan helpompaa, kuin syyttää niistä kaikista kurssimuotoista opiskelua?

-Lukiossa hommaa on melko paljon. Läksyjä tulee hirveästi ja niitä pitäisi jaksaa tehdä. Jos ei ole tehnyt, niin opettaja huomauttaa asiasta. Tai vaikkei huomauttaisikaan, niin sitä syyllistää itseään, kun ei ole saanut ajoiksi tehdä mitään. Ajan mittaan syyllisyys kasvaa, ja tunneille meno on yhä hankalampaa. Se masentaa entisestään, ja olo on saamaton. Alkaa tuntua, että on sama vaikkei menisikään kouluun, kun kaikki työt kerran ovat tekemättä: eihän tunneilla paljon muuta keretä kuin tarkistaa läksyt ja antaa seuraavat. Se asian sisäistäminen jää monesti kotiin, kun opettajalla ei ole aikaa selittää niitä juttuja kunnolla.

Joitakuita tunneille meneminen alkaa pelottaa, kun kaikki muut tuntuvat suoriutuvan niin paljon paremmin. Kake ei myönnä, että häntä olisi erityisemmin pelottanut.

-No ei nyt suoranaisesti, mutta kyllähän se niin on, että jos sattuu vaikka myöhästymään niin se kynnys mennä ollenkaan paikalle on aika suuri. Miettii että mitä opettaja sanoo, ja on vaan kaikin puolin helpompi olla käytävällä. Siellä ei kukaan tule kysymään että mitäs sinä täällä teet ja onkos läksyt tehty ja näin.

-Tavallaan se just onkin se ongelma, että kukaan ei oikein vahdi lukiolaisia. Eikä siinäkään ole järkeä, että palkattaisiin jotain vartijoita ja pistettäisiin metallinpaljastimia ympäri koulua. Ei ongelma ole mitkään aseen kanssa käytävillä riehuvat hullut vaan se kaikkinainen epävarmuus, mikä siihen opiskeluun liittyy.

Kaken mukaan ongelmaa syventää, että kursseja voi suorittaa niin monella eri tavalla: asiaa voi lykätä ja venyttää, kursseja suorittaa tenttimällä tai etäopiskeluna Internetin välityksellä.

-Sitä tulee ajateltua, että helpoimmalla pääsee kun ei tee mitään ennenkuin joku nimenomaan tulee vaatimaan. Minä en rehellisesti sanottuna oikein edes tiedä että miksi pääsin lukion läpi. Jaksotodistuksissa oli hirveät läjät nelosia, mutta johonkin ne vaan sitten hävisi.

Mutta eikö kurssimuotoisuuden hävittäminen aiheuttaisi vaivalla rakennetun valinnanvapauden katoamisen? Jouduttaisiin ojasta allikkoon.

-No en nyt tiedä. Kyllä minusta on jotenkin hassua, että lukion pitäisi olla yleissivistävä oppilaitos, ja sitten kuitenkin siellä on niin paljon sitä valinnanvapautta. Ei siinä kovin yhtenäistä yleissivistystä synny kun kaikki tiputtelee ikäviä kursseja ja aineita pois, ja sen takia ei myöskään ole juuri minkäänlaista vuorovaikutusta oppiaineiden välillä. Jotenkin se ajatus, että voi käydä kurssit silloin kun huvittaa, sotii sitä vastaan että lukiossa kasvetaan aika paljon. Filosofian kurssi ekana vuonna tai kolmantena vuonna on ihan eri juttu.

-Ja kirjoitukset! Niiden pitäisi muka mitata kokelaan taitoja ja kypsyyttä, mutta en kyllä tiedä että mitä ne mittaa. Opettajat aina puhui kovasti, että tämä sitten kannattaa lukea, tätä kysytään kirjoituksissa. Tuli väistämättä mieleen, että minkä tähden me oikein opiskellaan, kun ketään ei tuntunut kiinnostavan itse asiat. Sitten mahdoton pänttääminen kokeisiin, että tulee hyvä numero ja seuraavana päivänä ei muisteta mitään. Semmoista on sivistys Suomessa nykyään.

Kake lopettaa ja vilkaisee synkästi alta kulmien. Häntä katsellessa tulee mieleen, että valittamisen ja teilaamisen sijasta voisi olla syytä ottaa asiaan rakentavampi kanta.

-Aina kurssimuotoisuuden vastustajia syytetään marisijoiksi ja nipottajiksi. En minä ole koko lukiota romuttamassa, vaan haluan vain sen niin sanotun valinnanvapauden pois sieltä. Jos jotain faktaa kaipaa, niin Liisa Keltikangas-Järvinen on tutkinut, että yläaste- ja lukioikäiset tarvitsee ympärilleen tiiviin ryhmän eikä mitään yksilöllistä opiskeluohjelmaa. Oman luokan kanssa on just se etu, ettei tarvi joka kurssilla tutustua opiskeluporukkaan uudelleen. Silloin voi huomion kiinnittää opiskeltavaan asiaan, eikä ole ventovieraita väärille vastauksille tirskumassa.

No entäs kouluammuskelut?

-No pakko kai niistäkin on sanoa, kun niiden takiahan tämä juttu on tehty, vai mitä? Minusta on aika kummallista, mihin sävyyn niistä on puhuttu. Että ne ammuskelijat – psyykkisesti sairaat tyypit – tappakoot itsensä ihan rauhassa, kunhan eivät muita häiritse. Tulee mieleen, että minkä takia sitä oikein eletään ja koulua käydään? Siksikö että saataisiin mahdollisimman kovapalkkainen ammatti ja hyvät Pisa-tulokset? Eikö tässä mitään merkkaa se, että yksittäisellä nuorella on aika helvetin paha olla? Ne kouluammuskelijat on vaan kaikista näkyvin ryhmä. Näitä on muitakin, kaikkia mielenterveysongelmaisia ja alkoholisteja.

Kake nostaa taas esiin yleissivistyksen.

-Tietääkö kukaan nykylukion käynyt edes että mitä se on? Ainoa paikka, missä sivistyksestä mainittiin oli rehtorin puhe ylioppilaille. Oli jotenkin tosi korni olo kuunnella sitä hehkutusta, että nyt teillä on sitä tietoa vaikka muille jakaa. Teki mieli hypätä seisomaan ja sanoa, että älkää uskoko tuota tyyppiä. Miten kukaan voi edes vaatia, että lukion käyneiden pitäisi olla sivistyneitä? Hyvä että selvisivät siitä laitoksesta hengissä!

Kake ei ole haastatellun oikea nimi.

Creative Commons License
Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 3.0 Muokkaamaton-lisenssi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *